Julkaistu Lily-palstallani 23.1.2011
Mikään vaate, voide tai laite ei saa aikaan samaa hehkua ja hyvää oloa kuin maailman vanhin kauneuskikka. Se on saatavilla kaikkialla maailmassa, se ei maksa mitään ja toimii aina. Sen avulla iho siliää, ryhti oikenee, olemus säteilee. Siis millä?
Hyvä uni on korvaamaton terveyden, hyvän olon ja kauneuden lähde. Toisille se on itsestäänselvyys. Jotkut lyövät sitä tahallaan laimin, satunnaisesti tai jatkuvasti. Ilman ei pärjää kukaan.
Ja joillekin, minulle, se on harvinainen aarre. Tavoittelen sitä joka ilta, mutta usein se katoaa ulottuviltani. Vuoteeseen käymistä valmistellessani lepyttelen sitä rituaalein, joiden ainoa tarkoitus on varmistaa, että kun poskeni kohtaa tyynyn viileän, sileän pinnan, olen valmis vaipumaan uneen. Että kehoni olisi rento ja rauhoittunut. Että ajatukseni olisivat laantuneet. Että saisin vihdoin osakseni tuon ihmeellisen lahjan: syvän, levollisen unen.
Olen ollut uneton niin kauan kuin muistan. Jo lapsena makasin pimeässä ja ihmettelin olenko ainoa maailmassa, joka vielä valvoo. On öitä jolloin yhä mietin samaa.
Unettomuus ei ole sama asia kuin vähäunisuus. Uneton ei saa lisää tunteja vuorokauteensa, vaan päinvastoin hukkaa niitä. Pienten lasten äitinä todella tarvitsisin lepoa ja hyvän unen tuomaa energiaa. Minua eivät valvota lapset, vaan oma levoton kehoni ja mieleni. Väsymyskään ei aina takaa suloista uneen vaipumista, vaan uni karkaa.
Lauantaiyönä on lohdullista katsella ikkunasta sykkivää kaupunkia, ja tietää, että hereillä on muitakin. On herkullista huomata hienoinen vastentahtoisuus: tuonne en tahtoisi nyt lähteä, mieluummin käperryn kodin rauhaan. On ihanaa tuntea päivän puuhien paino jäsenissä, iltarutiinien tuoma raukeus ja puhtaiden lakanoiden rauhoittava kosketus. Ehkä juuri tänä yönä saan nauttia siitä, mikä minulle on parasta maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti