Säästäminen kuulostaa jo sanana äärettömän ikävältä asialta, kurjempaa voi olla vain säästäväisyys. Lapsena säästäminen oli itsestään selvää, jos tavoiteltavana oli mikään karkkipussia hintavampi hankinta, mutta aikuisena siitä on tullut tylsä ja turhantuntuinen asia. Pienten mielitekojen toteuttaminen aikuisen tuloilla on niin helppoa, että isompienkien unelmien tahtoisi täyttyvän yhtä helposti.
Vaikka tuloni ovat pienet, ne ovat sentään säännölliset, ja olen jotenkin tullut omaksuneeksi sellaisen ajatusmallin että minun kuuluu saada kivoja asioita, ja ne täytyy saada heti. Moneen kertaan on harmittanut kun kahdesta tai useammasta vaihtoehdosta on pitänyt valita halvin, kun niihin ihanampiin ei olekaan tilipussi riittänyt. Monesti sitten se edullisempi, ihan kiva asia on jäänyt lopulta turhan vähälle käytölle, kun oikeasti olisin halunnut sen toisen, ihanan mutta kalliin.
Mutta mitä ihmettä! Kun teininä halusin levyn, kirjan tai vaatteen joka maksoi kahden viikon tai kuukauden viikkorahat, mitä tein? Ostinko jonkun muun, halvemman, ja hautasin haaveet siitä Tietystä? En tietenkään. Miksi nytkään pitäisi tehdä niin?
Uuden vuoden lupaukseni olkoon se, että mietin tarkkaan mitä tahdon. Todella hyvät, laadukkaat, arkea sulostuttavat asiat saavat maksaa, mutta niitä on maltettava odottaa. Satunnaiset pikkuostokset ovat rahanhukkaa, ja niistä säästyvät varat pannaan talteen niitä huikentelevaisempia unelmia varten. Jatkoa seuraa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti