Kas, arkistojen kätköistä löytyi tällainen, viime vuoden puolella aloittamani tekstin pätkä! Pannanpa sen nyt esille, testituloksia luvassa pikaisesti.
Käytän arkisin mieluiten mustia, mahdollisimman mukavia ja yksinkertaisia alushousuja. Niiden pitäisi olla myös nätit ja mieluiten matalavyötäröiset. Vihaan stringejä, karsastan tai-malleja, pidän pöksyistä joissa on pienet lahkeet. Materiaalifriikkinä haikailen tietysti luonnonkuitujen perään, ja pohdin ihan vakavissani, voisiko silkkisiä pöksyjä käyttää joka päivä?
Pöksyvalikoimani kaipaa kipeästi päivitystä. Eräistäkin juuri-synnyttäneen-naisen-vatsaa-mukavasti-tukevan-mallisista pikkareista mies totesi että "mä haluaisin polttaa noi. Enkä kyllä yhtään ihmettele, karseathan ne on! Ja viimeisimmästä synnytyksestäkin on sentään vierähtänyt jo yli kaksi vuotta...
No niin, minulla ei siis ole mitään hyväksi havaittua, tuttua alkkarimallia eikä edes suosikkivalmistajaa, joten ostin useammat erilaiset pöksyt testattavaksi. Joukossa on kahdet luonnonkuituiset aviomiehen hyväksymät kuumapeppu-alkkarit, yhdet mikrokuitupöksyt ja kahdet italialaiset, leskirouvamalliset silkkivilla-alushousut. Mustana hevosena testissä on älyttömän ihanat silkkiset pitsishortsit jotka saattavat olla liian epäkäytännölliset jokapäiväiseen käyttöön.
perjantai 29. huhtikuuta 2011
Kevään tuoksu
Julkaistu Lily-palstallani 1.4.2011
On taas aika vaihtaa kuukauden tuoksu uuteen!
Maaliskuussa käytössäni oli Chanelin Chance Eau Fraîche, pirteä ja raikas sitrustuoksu.
Ensimmäinen mielikuva tuoksusta oli ilmiselvä cK one, kulttituoksu yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä, jota käytin päivittäin miltei pari vuotta. Alkoholin haihduttua iholta Chancen tuoksu kuitenkin pehmeni huomattavasti, ja syveni päivän mittaan todella herkäksi kukkaistuoksuksi. Luvattua rosepippuria en varsinaisesti tuoksusta erota, mutta kokonaisvaikutelma on kyllä raikas ja pikantti.
Käytössäni oli pikkuinen testipullo, joka riitti juuri ja juuri kuukaudeksi. Suorastaan harmittaa että testikuukausi on ohi ja ihana tuoksu loppunut! Tätä aion siis hankkia lisää, tuoksu oli todella mieleinen, ja kelpaisi käyttöön pidemmäksikin aikaa.
Huhtikuun tuoksuksi olen valinnut Nina Riccin naisellisen kukkaistuoksun Premier Jour
Tuoksu on ollut markkinoilla kymmenen vuotta, ja noudattelee Nina Riccin muotitalon sensuellin naisellista linjaa. Tuoksun luvataan olevan hienovarainen mutta vangitseva kukkaistuoksu. Nimi toi minulle mieleen ensimmäiset keväiset päivät, kun aurinko paistaa pitkän talven jälkeen niin että melkein sokaistuu. Kunpa auringonpaistetta voisikin pullottaa!
On taas aika vaihtaa kuukauden tuoksu uuteen!
Maaliskuussa käytössäni oli Chanelin Chance Eau Fraîche, pirteä ja raikas sitrustuoksu.
Ensimmäinen mielikuva tuoksusta oli ilmiselvä cK one, kulttituoksu yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä, jota käytin päivittäin miltei pari vuotta. Alkoholin haihduttua iholta Chancen tuoksu kuitenkin pehmeni huomattavasti, ja syveni päivän mittaan todella herkäksi kukkaistuoksuksi. Luvattua rosepippuria en varsinaisesti tuoksusta erota, mutta kokonaisvaikutelma on kyllä raikas ja pikantti.
Käytössäni oli pikkuinen testipullo, joka riitti juuri ja juuri kuukaudeksi. Suorastaan harmittaa että testikuukausi on ohi ja ihana tuoksu loppunut! Tätä aion siis hankkia lisää, tuoksu oli todella mieleinen, ja kelpaisi käyttöön pidemmäksikin aikaa.
Huhtikuun tuoksuksi olen valinnut Nina Riccin naisellisen kukkaistuoksun Premier Jour
Tuoksu on ollut markkinoilla kymmenen vuotta, ja noudattelee Nina Riccin muotitalon sensuellin naisellista linjaa. Tuoksun luvataan olevan hienovarainen mutta vangitseva kukkaistuoksu. Nimi toi minulle mieleen ensimmäiset keväiset päivät, kun aurinko paistaa pitkän talven jälkeen niin että melkein sokaistuu. Kunpa auringonpaistetta voisikin pullottaa!
Kuvat valmistajilta
Pikku apulainen
Julkaistu Lily-palstallani 4.3.2011
Haaveilen Jieldén klassikkovalaisimesta. Se on kaunis, käytännöllinen ja vetoavan humoristinen - ja arvokas.
Halpa kopio löytyisi Ikeasta, ja kuvia vertaillessa on ilmiselvää miksi laatu maksaa: onhan tuo Forså söpö, mutta esikuvansa on niin upeasti viimeistelty että tekee mieli pussata kuvaa. Aion olla kärsivällinen ja panna pennit jonoon. Vielä joskus on ehta Signal omani.
Kuvat valmistajilta
torstai 28. huhtikuuta 2011
Maaliskuun muistilista
Julkaistu Lily-palstallani 3.3.2011
Arki rullaa parhaiten, kun pysyttelee askelen verran edellä. Valmistautuminen ja suunnittelu helpottaa kiireisiä päiviä. Talvi alkaa vihdoin väistyä, ja haluan olla valmiina vastaanottamaan kevään, kun se vihdoin saapuu!
Muistilistaksi itselle ja inspiraatioksi muille: Alinean kevätaskareet!
1. Vaikka pukeutuessa onkin aiheellista tarkistaa kalenterin ohella myös vallitseva säätila, tuhdimpien talvitamineiden aika on nyt ohi. Tulkoon hirmupakkaset ja myrskytuulet,kelsiturkki menee nyt varastoon! Tosin vuosihuollon kautta: nuhjaantuneet hihansuut saavat vaahtopesun ja pikasuutarilla rumasti korjattu irronnut nappi ommellaan uudestaan osaavammissa käsissä. Yksi kipakka pakkasilta saisi vielä tullakin, niin takin voisi tuulettaa perusteellisesti ennen varastointia.
2. Huoltoa ja puhdistusta kaipaavat myös paksut villahuivit ja pipot, sekä raskaat talvikengät. Ne on kiva laittaa siistinä varastoon, ja vielä kivempi ottaa sieltä jälleen marraskuun koittaessa käyttöön!
3. Kalenterin väliin, loka-marraskuun kohdalle talletetaan lista "Talvivaatevaraston päivitys". Ensi talveksi tarvitsen kunnolliset ulkoilurukkaset, uuden lämpökerraston ja uudet kelsikintaat. Vanhat ja loppuunkuluneet saavat äkkilähdön heti kun lumet alkavat sulaa.
4. Villakangastakissani on irroitettava karvakaulus, jonka ansiosta takkia voi käyttää miltei kahdeksan kuukautta vuodesta. Kaulus ja muut talvisemmat asusteet muuttavat nyt yläkaappiin, ja eteisen lipaston laatikkoon pääsevät kaikki iloiset, kevyemmät asusteet. Juuri nyt on käsillä se aika, kun nahkahanskoilla vihdoin tarkenee.
5. Kevyempin vetimien kunto on hyvä tarkistaa, jotta kun trenssillä vihdoin tarkenee, homma ei kaadu siihen, että nappi on irti. Omassani korjauksen tarpeessa on repsottava epoletti.
6. Viikonlopun urakkana on vaatekaapin järjestely: talvisemmat taaemmas, kevyemmät ja keväisemmät eturiviin ja aktiivikäyttöön. Ohuet neuleet ovat ollut kovin vähällä käytöllä koko talven, ja kaipaavat tuuletusta ja oikomista raikastuakseen. Paitapuseroitakaan en ole juuri talven mittaan käyttänyt, joten silitysoperaatio odottaa tekijäänsä.
7. Villasukkahousuista voi pian siirtyä ohuempiin, ja valikoiman päivittämisen aika on nyt, jotta ei plussakelien vihdoin koittaessa tarvitse aamulla tuskailla, kun ei kaapista löydykään sopivia.
8. Kun lumet alkavat sulaa, on viikko tai kaksi kestettävä aikaa, kun kumisaappaat ovat ainoa järkevä vaihtoehto kävelykengiksi. Kolmet kumisaappaani saavat suoja-aineen pintaansa - ja nahkasaappaat aimo annoksen lankkia, siltä varalta että sattuvatkin olemaan jalassa, kun kevättulva alkaa. Kumisaapas-aikana on tietysti varattava mukaan erilliset sisäkengät, joten ballerinat ja avokkaat on syytä herätellä talviuniltaan.
9. Vaikka aurinko ei vielä juuri lämmitä, se polttaa kyllä. Aurinkovoiteita on hyvä käyttää jo nyt. Ostan lähes kaikki kosmetiikkatuotteeni nettikaupoista, joten tilauksella lkaa olla jo pikkuhiljaa kiire. Suosikkini on Dermalogican Solar Defence System -sarja.
10.Varma merkki valoisan vuodenajan alkamisesta on se, kun huomaa tarvitsevansa aurinkolaseja! Jemmasta aktiivikäyttöön pääsee huolella vaalittu aurinkolasikokoelmani, ja juuri nyt on hyvä hetki tarkistaa, olisiko kokoelmassa jokin unohdettu helmi, jonka voisi nostaa kevään suosikiksi.
Suunnitelma tämän kevään henkilökohtaisesta tyylistäni on jo hyvin selvillä: vaaleita värejä, farkkua, raitaa, pehmeitä materiaaleja ja ohuita kerroksia. Vanha vaatevarasto päivittyi muutamalla edullisella hankinnalla, enkä aio kevään kuluessakaan tehdä kovin paljon ostoksia. Kaupoissa kiertelyn sijaan etsin kiinnostavia inspiraatiokuvia ja kiinnitän niitä vaatekaapin oven sisäpuolelle, ja koitan keksiä mahdollisimman monta tapaa, miten yhdistelisin jo olemassa olevia vaatteitani uusilla tavoilla.
Arki rullaa parhaiten, kun pysyttelee askelen verran edellä. Valmistautuminen ja suunnittelu helpottaa kiireisiä päiviä. Talvi alkaa vihdoin väistyä, ja haluan olla valmiina vastaanottamaan kevään, kun se vihdoin saapuu!
Muistilistaksi itselle ja inspiraatioksi muille: Alinean kevätaskareet!
1. Vaikka pukeutuessa onkin aiheellista tarkistaa kalenterin ohella myös vallitseva säätila, tuhdimpien talvitamineiden aika on nyt ohi. Tulkoon hirmupakkaset ja myrskytuulet,kelsiturkki menee nyt varastoon! Tosin vuosihuollon kautta: nuhjaantuneet hihansuut saavat vaahtopesun ja pikasuutarilla rumasti korjattu irronnut nappi ommellaan uudestaan osaavammissa käsissä. Yksi kipakka pakkasilta saisi vielä tullakin, niin takin voisi tuulettaa perusteellisesti ennen varastointia.
2. Huoltoa ja puhdistusta kaipaavat myös paksut villahuivit ja pipot, sekä raskaat talvikengät. Ne on kiva laittaa siistinä varastoon, ja vielä kivempi ottaa sieltä jälleen marraskuun koittaessa käyttöön!
3. Kalenterin väliin, loka-marraskuun kohdalle talletetaan lista "Talvivaatevaraston päivitys". Ensi talveksi tarvitsen kunnolliset ulkoilurukkaset, uuden lämpökerraston ja uudet kelsikintaat. Vanhat ja loppuunkuluneet saavat äkkilähdön heti kun lumet alkavat sulaa.
4. Villakangastakissani on irroitettava karvakaulus, jonka ansiosta takkia voi käyttää miltei kahdeksan kuukautta vuodesta. Kaulus ja muut talvisemmat asusteet muuttavat nyt yläkaappiin, ja eteisen lipaston laatikkoon pääsevät kaikki iloiset, kevyemmät asusteet. Juuri nyt on käsillä se aika, kun nahkahanskoilla vihdoin tarkenee.
5. Kevyempin vetimien kunto on hyvä tarkistaa, jotta kun trenssillä vihdoin tarkenee, homma ei kaadu siihen, että nappi on irti. Omassani korjauksen tarpeessa on repsottava epoletti.
6. Viikonlopun urakkana on vaatekaapin järjestely: talvisemmat taaemmas, kevyemmät ja keväisemmät eturiviin ja aktiivikäyttöön. Ohuet neuleet ovat ollut kovin vähällä käytöllä koko talven, ja kaipaavat tuuletusta ja oikomista raikastuakseen. Paitapuseroitakaan en ole juuri talven mittaan käyttänyt, joten silitysoperaatio odottaa tekijäänsä.
7. Villasukkahousuista voi pian siirtyä ohuempiin, ja valikoiman päivittämisen aika on nyt, jotta ei plussakelien vihdoin koittaessa tarvitse aamulla tuskailla, kun ei kaapista löydykään sopivia.
8. Kun lumet alkavat sulaa, on viikko tai kaksi kestettävä aikaa, kun kumisaappaat ovat ainoa järkevä vaihtoehto kävelykengiksi. Kolmet kumisaappaani saavat suoja-aineen pintaansa - ja nahkasaappaat aimo annoksen lankkia, siltä varalta että sattuvatkin olemaan jalassa, kun kevättulva alkaa. Kumisaapas-aikana on tietysti varattava mukaan erilliset sisäkengät, joten ballerinat ja avokkaat on syytä herätellä talviuniltaan.
9. Vaikka aurinko ei vielä juuri lämmitä, se polttaa kyllä. Aurinkovoiteita on hyvä käyttää jo nyt. Ostan lähes kaikki kosmetiikkatuotteeni nettikaupoista, joten tilauksella lkaa olla jo pikkuhiljaa kiire. Suosikkini on Dermalogican Solar Defence System -sarja.
10.Varma merkki valoisan vuodenajan alkamisesta on se, kun huomaa tarvitsevansa aurinkolaseja! Jemmasta aktiivikäyttöön pääsee huolella vaalittu aurinkolasikokoelmani, ja juuri nyt on hyvä hetki tarkistaa, olisiko kokoelmassa jokin unohdettu helmi, jonka voisi nostaa kevään suosikiksi.
Suunnitelma tämän kevään henkilökohtaisesta tyylistäni on jo hyvin selvillä: vaaleita värejä, farkkua, raitaa, pehmeitä materiaaleja ja ohuita kerroksia. Vanha vaatevarasto päivittyi muutamalla edullisella hankinnalla, enkä aio kevään kuluessakaan tehdä kovin paljon ostoksia. Kaupoissa kiertelyn sijaan etsin kiinnostavia inspiraatiokuvia ja kiinnitän niitä vaatekaapin oven sisäpuolelle, ja koitan keksiä mahdollisimman monta tapaa, miten yhdistelisin jo olemassa olevia vaatteitani uusilla tavoilla.
Oikeus omakuvaan
Julkaistu Lily-palstallani 25.2.2011
Kävin lasten kanssa tänään katsomassa Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvanäyttelyä Tampereella Taidehalli TR1:ssa. Näyttely on esillä viimeistä viikonloppua, joten kiirehtikää katsomaan!
Savolainen on paitsi valokuvaaja, myös sosiaalikasvattaja, ja on vuosien mittaan kehittänyt työskentelytavastaan terapeuttisen metodin, voimauttavan valokuvan menetelmän. Kuvat on tehty yhteistyössä kovia kokeneiden tyttöjen ja nuorten naisten kanssa. Työtavan ytimessä on oikeus määritellä itsensä itse. Tytöt ovat saaneet suunnitella minkälaisen valokuvan haluavat itsestään tehtävän, ja ovat prosessissa saaneet opetella näkemään itsensä hyvänä ja ehjänä.
Näyttely oli kaunis ja pysäyttävä. Savolainen kysyy: mitä haluamme tehdä näkyväksi ja vahvistaa? Jokaisella on oikeus tehdä itsensä näkyväksi ja hyväksytyksi, arvostavan katseen kohteeksi. Savolaisen menetelmä poikkeaa tavanomaisesta valokuvauksesta siinä, että kuvaaja ja kuvan kohde ovat tasa-arvoiset. Kuvauskohde ei ole malli, vaan kuvan tekijä itsekin.
Väistämättä mieleen nousi nuorten tyttöjen muotiblogit. Itse tai kaverin avulla otetut ja julkaistut kuvat ovat yhtälailla tällaista itsensä näkyväksi tekemistä. Tätä ajatusta vasten kaikenlainen negatiivinen kommentointi muotiblogeissa tuntuu entistäkin vastenmielisemmältä ilmiöltä!
Usein sanotaan, että julkaisemalla kuviaan muotibloggarit asettuvat tietoisesti arvosteltavaksi, ja siksi negatiivinenkin palaute olisi vain nieltävä. Minusta tällainen ajatus on julma ja kyyninen! Eihän ovesta ulos astuessakaan ajatella, että kun nyt tuonne ihmisten eteen menen, minua saa kuka tahansa kohdella miten tahansa. Savolaisen valokuvaprojekti nimenomaan opettaa, että ihmistä ei saa kohdella miten tahansa, vaan jokaisella on oikeus tuntea olevansa kunnioitettu ja rakastettu. Jokaisella on oikeus tehdä näkyväksi oma kuvansa sellaisena kuin sen tahtoo muille näyttää. Muilla ei ole oikeutta polkea sitä kuvaa, vaan velvollisuus kohdella sitä arvostavasti.
Aloin seuraamaan muotiblogeja neljä vuotta sitten, ja aika pian aloin kirjoittamaan myös ensimmäistä omaa blogiani. Silloin blogilistalla oli 60-70 muotiblogia, ja pääasiallinen sisältö olivat juuri omakuvat. Kukaan ei saanut bloggaamisesta palkkaa, kaupallisia yhteistyökumppaneita ei ollut, ja valtaosa bloggareista oli alaikäisiä. Itselleni bloggaaminen ja omien kuvien julkaiseminen oli nimenomaan taistelua näkymättömyyttä vastaan ja yritys selvittää sitä, kuka minä olen ja mitä elämältäni haluan. Lopputulos ei tietenkään ollut yhtä näyttävä kuin Savolaisen upeat kuvat, mutta minulle itselleni prosessi oli arvokas.
Muutaman vuoden kuluessa blogi-ilmiö on paisunut valtavaksi. Media-ammattilaisetkin ovat ihmeissään, miten sitten nuoret tytöt pystyisivät hallitsemaan blogiensa yhtäkkiä laajenevia lukijamääriä ja yllättävää julkisuutta? Suosittuihin bloggaajiin on alkanut kohditua aivan ihmeellisiä vaatimuksia. Toisaalta kritisoidaan sitä, että ostetaan uutta ja kauhistellaan vaatteisiin kuluvia rahamääriä, toisaalta valitetaan siitä, että bloggaajat eivät "uudistu" riittävästi tai ostavat vain halpaa tai käytettyä. Bloggaajien pitäisi olla "edelläkävijöitä" ja erottautua, toisaalta tuntea vallitsevat virtaukset ja tarttua niihin. Harva muodin ammattilainen kykenisi tällaiseen, miten voisi harrastuksekseen kirjoittava, omalla kustannuksellaan hankintansa rahoittava nuori näihin vaatimuksiin yltää.
Lapset ovat joskus hirvittävän julmia toisilleen, mutta nyt näyttää siltä, että aikuisetkin ovat heittäytyneet huutokuoroon mukaan. Minua puistattaa se, että täysikasvuisilla ihmisillä voi olla pokkaa ja ilmeisesti jonkinlainen tarve osoittaa "kritiikkiä" niin häijyllä tavalla, kuin muotiblogikeskusteluissa vastaan tulee. Toisen ihmisen ulkönäön arvosteleminen on halpamaista, tapahtui se sitten netissä tai livenä, kasvokkain tai seläntakana.
Olenko idealisti? Ehkä. Muotiblogeissa hämmennystä aiheuttaa varmasti se, että omakuva ja oma persoona on liitetty yhteen kulutuksen kanssa. Voi olla vaikea muistaa, että kulutushyödykettä mainostava bloggari ei ole ammattimalli roolivaatteissa, vaan oman itsensä ja elämänsä katseiden kohteeksi asettava oikea ihminen.
Netissä tilaa riittää. Blogeja on tuhansia, ja "niiden täysin samanlaisten massablogien" joukosta ja vierestä löytyy varmasti jokaiselle mieleistä seurattavaa. Jos jonkun tyyli ei miellytä, uloskäynti löytyy selaimen oikeasta yläkulmasta.
Kävin lasten kanssa tänään katsomassa Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvanäyttelyä Tampereella Taidehalli TR1:ssa. Näyttely on esillä viimeistä viikonloppua, joten kiirehtikää katsomaan!
Savolainen on paitsi valokuvaaja, myös sosiaalikasvattaja, ja on vuosien mittaan kehittänyt työskentelytavastaan terapeuttisen metodin, voimauttavan valokuvan menetelmän. Kuvat on tehty yhteistyössä kovia kokeneiden tyttöjen ja nuorten naisten kanssa. Työtavan ytimessä on oikeus määritellä itsensä itse. Tytöt ovat saaneet suunnitella minkälaisen valokuvan haluavat itsestään tehtävän, ja ovat prosessissa saaneet opetella näkemään itsensä hyvänä ja ehjänä.
Näyttely oli kaunis ja pysäyttävä. Savolainen kysyy: mitä haluamme tehdä näkyväksi ja vahvistaa? Jokaisella on oikeus tehdä itsensä näkyväksi ja hyväksytyksi, arvostavan katseen kohteeksi. Savolaisen menetelmä poikkeaa tavanomaisesta valokuvauksesta siinä, että kuvaaja ja kuvan kohde ovat tasa-arvoiset. Kuvauskohde ei ole malli, vaan kuvan tekijä itsekin.
Väistämättä mieleen nousi nuorten tyttöjen muotiblogit. Itse tai kaverin avulla otetut ja julkaistut kuvat ovat yhtälailla tällaista itsensä näkyväksi tekemistä. Tätä ajatusta vasten kaikenlainen negatiivinen kommentointi muotiblogeissa tuntuu entistäkin vastenmielisemmältä ilmiöltä!
Usein sanotaan, että julkaisemalla kuviaan muotibloggarit asettuvat tietoisesti arvosteltavaksi, ja siksi negatiivinenkin palaute olisi vain nieltävä. Minusta tällainen ajatus on julma ja kyyninen! Eihän ovesta ulos astuessakaan ajatella, että kun nyt tuonne ihmisten eteen menen, minua saa kuka tahansa kohdella miten tahansa. Savolaisen valokuvaprojekti nimenomaan opettaa, että ihmistä ei saa kohdella miten tahansa, vaan jokaisella on oikeus tuntea olevansa kunnioitettu ja rakastettu. Jokaisella on oikeus tehdä näkyväksi oma kuvansa sellaisena kuin sen tahtoo muille näyttää. Muilla ei ole oikeutta polkea sitä kuvaa, vaan velvollisuus kohdella sitä arvostavasti.
Aloin seuraamaan muotiblogeja neljä vuotta sitten, ja aika pian aloin kirjoittamaan myös ensimmäistä omaa blogiani. Silloin blogilistalla oli 60-70 muotiblogia, ja pääasiallinen sisältö olivat juuri omakuvat. Kukaan ei saanut bloggaamisesta palkkaa, kaupallisia yhteistyökumppaneita ei ollut, ja valtaosa bloggareista oli alaikäisiä. Itselleni bloggaaminen ja omien kuvien julkaiseminen oli nimenomaan taistelua näkymättömyyttä vastaan ja yritys selvittää sitä, kuka minä olen ja mitä elämältäni haluan. Lopputulos ei tietenkään ollut yhtä näyttävä kuin Savolaisen upeat kuvat, mutta minulle itselleni prosessi oli arvokas.
Muutaman vuoden kuluessa blogi-ilmiö on paisunut valtavaksi. Media-ammattilaisetkin ovat ihmeissään, miten sitten nuoret tytöt pystyisivät hallitsemaan blogiensa yhtäkkiä laajenevia lukijamääriä ja yllättävää julkisuutta? Suosittuihin bloggaajiin on alkanut kohditua aivan ihmeellisiä vaatimuksia. Toisaalta kritisoidaan sitä, että ostetaan uutta ja kauhistellaan vaatteisiin kuluvia rahamääriä, toisaalta valitetaan siitä, että bloggaajat eivät "uudistu" riittävästi tai ostavat vain halpaa tai käytettyä. Bloggaajien pitäisi olla "edelläkävijöitä" ja erottautua, toisaalta tuntea vallitsevat virtaukset ja tarttua niihin. Harva muodin ammattilainen kykenisi tällaiseen, miten voisi harrastuksekseen kirjoittava, omalla kustannuksellaan hankintansa rahoittava nuori näihin vaatimuksiin yltää.
Lapset ovat joskus hirvittävän julmia toisilleen, mutta nyt näyttää siltä, että aikuisetkin ovat heittäytyneet huutokuoroon mukaan. Minua puistattaa se, että täysikasvuisilla ihmisillä voi olla pokkaa ja ilmeisesti jonkinlainen tarve osoittaa "kritiikkiä" niin häijyllä tavalla, kuin muotiblogikeskusteluissa vastaan tulee. Toisen ihmisen ulkönäön arvosteleminen on halpamaista, tapahtui se sitten netissä tai livenä, kasvokkain tai seläntakana.
Olenko idealisti? Ehkä. Muotiblogeissa hämmennystä aiheuttaa varmasti se, että omakuva ja oma persoona on liitetty yhteen kulutuksen kanssa. Voi olla vaikea muistaa, että kulutushyödykettä mainostava bloggari ei ole ammattimalli roolivaatteissa, vaan oman itsensä ja elämänsä katseiden kohteeksi asettava oikea ihminen.
Netissä tilaa riittää. Blogeja on tuhansia, ja "niiden täysin samanlaisten massablogien" joukosta ja vierestä löytyy varmasti jokaiselle mieleistä seurattavaa. Jos jonkun tyyli ei miellytä, uloskäynti löytyy selaimen oikeasta yläkulmasta.
Kuukauden tuoksu
Julkaistu Lily-palstallani 24.2.2011
Pikkuisen pedanttina pidän siitä, että kaikella on aikansa, ja kaikki ajallaan. Siksi vuodenkierrossani myös tuoksu vaihtuu sesongin mukaan, mieluiten joka kuukausi. Käytän siis yhtä ja samaa tuoksua koko kuukauden, kunnes kaikki vaatteeni tuoksuvat sille, ja sitten onkin jo aika vaihtaa. Talven tuoksut ovat tietysti intensiivisiä ja lämpimiä, kevättä kohden kevenee, kesä on raikas ja syksy mausteinen.
Kuluneen kuukauden tuoksuni on ollut Versacen 2007 lanseerattu elegantti Versace Pour Femme Eau de Parfume - klassinen kukkaistuoksu, joka on hiukan liiankin elegantti omaan makuuni. En ole mikään parfyymiasiantuntija, enkä tunnista kaikkia niitä tuoksun elementtejä, joita mainoksien mukaan tuoksuissa on, en esimerkiksi erota tästä guavan tuoksua enkä eri kukkia toisistaan. Hedelmäinen ja kukkainen se tosiaan on, mutta ei ollenkaan kevyt. Pohjatuoksu on lämmin, kuin puuta tai vanhan ladyn saippuaa, mutta ainakaan omalla ihollani se ei kestä kovin kauaa.
En usko että jään tätä kaipaamaan, kun ensi viikolla vuoron saa toinen tuoksu, enkä usko että tähän myöskään toistamiseen tarttuisin. Saippuaiset ja kukkaiset tuoksut kun ovat niitä omaa nenääni vähiten miellyttäviä. Alkuun tämä tuoksu oli toki varsin viehättävä, mutta ei sitten pidemmän päälle kuitenkaan tuntunut omalta.
Suosikkituoksuni on vastajauhettu mustapippuri, joka parfyymimaailmassa on valitettavan harvinainen. Maaliskuulle olen onnistunut löytämään tuoksun, jossa luvataan olevan aavistus rosepippurin tuoksua. Chanelin Chance-tuoksuperheen kirpeä keskimmäinen Eau Fraîche tuoksuu pippurin lisäksi sitruksilta ja keveästi kukkasilta.
Isosisko-Chance on romanttinen kukkaistuoksu, pikkusisko Eau Tendre taas hedelmäinen kukkaistuoksu - kaikki siis läheistä sukua keskenään, mutta kullakin on oma vivahteensa. Toivottavasti kokeiluun pääsevä Eau Fraîche pippureineen tuo potkua kevääseen!
Pikkuisen pedanttina pidän siitä, että kaikella on aikansa, ja kaikki ajallaan. Siksi vuodenkierrossani myös tuoksu vaihtuu sesongin mukaan, mieluiten joka kuukausi. Käytän siis yhtä ja samaa tuoksua koko kuukauden, kunnes kaikki vaatteeni tuoksuvat sille, ja sitten onkin jo aika vaihtaa. Talven tuoksut ovat tietysti intensiivisiä ja lämpimiä, kevättä kohden kevenee, kesä on raikas ja syksy mausteinen.
Kuluneen kuukauden tuoksuni on ollut Versacen 2007 lanseerattu elegantti Versace Pour Femme Eau de Parfume - klassinen kukkaistuoksu, joka on hiukan liiankin elegantti omaan makuuni. En ole mikään parfyymiasiantuntija, enkä tunnista kaikkia niitä tuoksun elementtejä, joita mainoksien mukaan tuoksuissa on, en esimerkiksi erota tästä guavan tuoksua enkä eri kukkia toisistaan. Hedelmäinen ja kukkainen se tosiaan on, mutta ei ollenkaan kevyt. Pohjatuoksu on lämmin, kuin puuta tai vanhan ladyn saippuaa, mutta ainakaan omalla ihollani se ei kestä kovin kauaa.
En usko että jään tätä kaipaamaan, kun ensi viikolla vuoron saa toinen tuoksu, enkä usko että tähän myöskään toistamiseen tarttuisin. Saippuaiset ja kukkaiset tuoksut kun ovat niitä omaa nenääni vähiten miellyttäviä. Alkuun tämä tuoksu oli toki varsin viehättävä, mutta ei sitten pidemmän päälle kuitenkaan tuntunut omalta.
Suosikkituoksuni on vastajauhettu mustapippuri, joka parfyymimaailmassa on valitettavan harvinainen. Maaliskuulle olen onnistunut löytämään tuoksun, jossa luvataan olevan aavistus rosepippurin tuoksua. Chanelin Chance-tuoksuperheen kirpeä keskimmäinen Eau Fraîche tuoksuu pippurin lisäksi sitruksilta ja keveästi kukkasilta.
Isosisko-Chance on romanttinen kukkaistuoksu, pikkusisko Eau Tendre taas hedelmäinen kukkaistuoksu - kaikki siis läheistä sukua keskenään, mutta kullakin on oma vivahteensa. Toivottavasti kokeiluun pääsevä Eau Fraîche pippureineen tuo potkua kevääseen!
Kuvat valmistajilta
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Pieni ilo
Julkaistu Lily-palstallani 15.2.2011
Moni varmaan sai eilisen ystävänpäivän kunniaksi kukkia, meilläkin on nyt kukkia peräti kolmessa eri huoneessa. Tuntuu ihanalta, kukista tulee aivan omanlaisensa tunnelma, ja on erityisen kivaa kun niitä on ympäri asuntoa.
Monen naisen ensimmäiset "omat" kukat ovat rippi- ja ylioppilasruusut. Muistan miten upealta tuntui pitää sylissä valtavaa kimppua. Elämäni kaunein kimppu on ollut ruusuista ja eustomista sidottu morsiuskimppuni.
Kukkien ei tarvitse kuitenkaan jäädä vain juhlahetkien iloksi, vaan niitä on hauska ostaa aivan tavallisen päivän iloksi. Kukat ovat olleet vähän ylellisyystuotteen maineessa, mutta pienelläkin budjetilla kyllä pärjää! Suuret kukkalaitteet ja asetelmat ovat kyllä arvokkaita, mutta aivan hyvin voi ostaa vaikka vain muutaman kukan. Yksikin kaunis kukka näyttää kivalta.
Juhlia varten ostan mielelläni floristilta sidotun kimpun, mutta minusta on kiva että ruokakaupoissakin on saatavilla edullisia kimppuja. Myyntinimi "viikkokimppu" kertoo minusta hyvin edullisten kimppujen perusidean: pieni piristys ihan tavalliseen arkeen! On hauskaa, että omaksi huviksi voi ostaa kukkia pikkurahalla. Valmiissa kimpuissa käy tosin harmillisen usein niin, että osa kukista alkaa lakastua melko pian. Olenkin sitten ihan viileästi purkanut kimpun ja sitonut hyväkuntoisista kukista uuden kimpun.
Juuri nyt ovat tulppaanit parhaimmillaan, ja saatavilla on valtavasti eri värejä ja lajikkeita. Kimppua valitessa kannattaa katsoa, että kukat ovat napakat ja lehdet vihreät. Kotona muovia ei kannata poistaa heti, vaan antaa kukkien imeä itseensä reilusti vettä, ja aukaista sitten vasta nippu. Omat tulppaanini ovat viihtyneet erityisen hyvin vähässä vedessä viileällä ikkunalaudalla, mutta lämpimässäkin kimppu säilyy kauniina lähes viikon. Suuri kimppu tulppaaneja on tosi näyttävä, mutta voihan ne vaihteeksi asetella vaikka näin:
Leikkokukilla on hauska hullutella, ja taidankin olla oikea floristin kauhu, kun ostelen joskus kukkasia kuin irtokarkkeja, omia asetelmia ja kokeiluja varten. Oikeastaan voisinkin tehdä sellaisen lupauksen, että voisin tästä lähtien namihimon yllättäessä suunnatakin karkkihyllyn sijaan kukkaosastolle! Väri-iloa ja hyvää mieltä pikkurahalla!
Kuvat ja tulppaanien hoito-ohjeet Huiskula
Tukka takana
Julkaistu Lily-palstallani 13.2.2011
Minulla on ollut vuosikausia jonkunlainen otsis, välillä suora, välillä rikottu, pituus ja värikin on vaihdellut. Kuluneen vuoden mittaan kasvatin otsatukan pois, mutta suortuvat saivat silti roikkua kehystämässä kasvoja.
Viime aikoina kuvat kasvoilta pois vedetyistä hiuksista ovat alkaneet viehättää. Ja niinhän siinä käy: kun jonkin ilmiön panee merkille, siiihen alkaa kiinnittää huomiota yhä enemmän.
Rennot, viimeistelemättömän näköiset poninhännät ja nutturakampaukset kiehtovat nyt niin paljon, että omassakin tukkarutiinissa on aika tehdä pieni päivitys.
Helpompaa kesäkampausta tuskin onkaan, kuin nopeasti sutaistu poninhäntä. Mikä tahansa syttyrä ei kuitenkaan nyt kelpaa, hiusten on noustava otsalta niin että kasvot tulevat kunnolla esille.
Paljastavuudessa piileekin tämän tyylin vaara ja viehätys. Kun on tottunut lymyilemään hiusten takana, koko kasvot paljastava kampaus tuntuu vaativan aivan uudenlaista itseluottamusta. Ryhtikin oikenee aivan huomaamatta.
Kuvat Chanel, Lanvin, Rachel Zoe, Alexis Mabille
via Style.com
Pieni kupillinen, kiitos
Julkaistu Lily-palstallani 8.2.2011
Hyvin istuvien rintaliivien ostaminen on haastavaa, oli koko mikä tahansa. Omat varustukseni ovat käyneet läpi melkoisen vaihtelun raskauksien ja imetysten aikana, mutta alkavat olla taas entisissä mitoissa.
Oikea kokoni taitaa olla suunnilleen 65A tai B, mutta pienellä ympärysmitalla on saatavilla varsin vähän liivejä. Useimmissa liikkeissä pienin koko on yleensä 70A, ja sekin on tavallisesti minulle väljä. Freyalla ja Changella on valikoimissaan pieniäkin kokoja, mutta niistä en nyt löytänyt sopivaa mallia.
Omistin yhden lauantaipäivän tarmokkaalle sovittelulle, päämääränäni löytää muutamat sopivat liivit arkikäyttöön. Kävin läpi useita liikkeitä ja sovitin kymmeniä liivejä - ja yllätyksekseni kävelin kotiin kuuden onnistuneen ostoksen kanssa. Siispä vinkit jakoon, jospa näistä olisi iloa muillekin pienirintaisille!
Lindexillä on valtava valikoima liivejä, värejä ja malleja löytyy joka lähtöön. Minulle löytyi yksi sopiva malli, perusvalikoiman Multiway-liivi, joka on jotakuinkin täsmälleen sitä, mitä etsinkin: kevyesti kohottava, sileä liivi, jonka olkaimet voi irrottaa ja kiinnittää monella tavalla. Ostin näitä heti kolmessa värissä: musta, valkoinen ja nude takaavat sen, että vaatteen kuin vaatteen alle löytyy sopivat. Valikoimien pienin koko 70A ei ole aivan täydellinen, uloimmat hakaset ovat liian löysät, joten jos nämä löystyvät käytössä kovasti, ne käyvät liian suuriksi. Onneksi laittamalla olkaimet ristiin liivit napakoituvat vähän.
Stockmannin oman merkin Global Lingerien valikoimista löytyi yksi muita pienempi malli, violetti sileä liivi hiukan kiiltävästä kankaasta. Tämä liivi on kiva valinta, kun haluaa jotakin arkiliiveistä poikkeavaa, mutta puseron malli vaatii sileän liivin.
Olen joskus vuosia sitten käyttänyt nuorille naisille suunnatun no romeo -merkin liivejä, joiden mitoitus on tavallista pienempi, ja nytkin koko 70A oli sopiva. Merkin tuotteet ovat raikkaan, iloisen värisiä ja hauskasti kuvioituja, ja hinta on hämmentävän edullinen. Työn jälki oli kuitenkin siisti, ja liivit näyttävät nyt selvinneen myös konepesusta.
Itselleni uusi tuttavuus oli 6ixty8ight, joka sitten osoittautuikin olevan peräisin samalta valmistajalta kuin no romeo. Tämän merkin mallit ovat ylellisempiä ja dramaattisempia kuin riemukkaan pikkusisarensa, mutta silti varsin edullisia. Mitoitus on yhtälailla napakka, joten näissäkin koko 70A oli passeli. Molempia merkkejä on myynnissä ilmeisesti useissakin liikkeissä ympäri Suomen, omani ostin Stockmannilta.
Rintaliivijahdissa iski välillä epäusko, ja sellainenkin ajatus hiipi mieleen, että jos kerran pienimmätkin markkinoilla olevat liivit ovat liian isoja, merkitseekö se sitä, että liivejä ei pitäisi käyttää lainkaan? En kuitenkaan ole aivan litteä, ja rintani ovat kokovaihteluiden jäljiltä pehmeät. Jos aion jatkossakin uhmata painovoimaa, rinnat tarvitsevat tukea. Lisäksi kauniista liiveistä tulee hyvä mieli ja naisellinen olo. Onneksi nyt löytyi monta paria niin arkeen kuin juhlaankin. Vielä uupuvat kuitenkin hyvät urheiluliivit: toistaiseksi olen käyttänyt Capezion tanssipuvun alle tarkoitettuja liivejä, mutta ne litistävät rinnat aivan kokonaan. Mieluummin käyttäisin sellaisia, jotka tukisivat, mutta säilyttäisivät muodon - lieneekö mahdoton tehtävä?
Instant facelift
Julkaistu Lily-palstallani 6.2.2011
Juhlien jälkeen olemus on nuupahtanut ja iho kaipaa kirkastusta. Paras konsti pikaiseen ilmeen kohennukseen löytyy korurasiasta!
Yksinkertainen helmikoru sopii arkiseenkin asuun ja tuo heti valoa ja hehkua kasvoille.
Pidän erityisesti litteistä helmistä, joiden ilme on rennompi kuin klassikkohelmien.
Juhlien jälkeen olemus on nuupahtanut ja iho kaipaa kirkastusta. Paras konsti pikaiseen ilmeen kohennukseen löytyy korurasiasta!
Kuva: House of Elliot
Kuva: Kristin Celeste Designs
Suukkosuu
Julkaistu Lily-palstallani 4.2.2011
Ylellinen huulipuna on mainio arkipäivän sulostuttaja - eikä se keikuta pahasti budjettiakaan. Vaikka opiskelijan saldolla on turha edes haaveilla Chanel-laukusta, Chanel-huulipunan voi silti hankkia käsilaukkunsa aarteeksi.
Viime keväänä lanseerattu Rouge Coco ja erityisesti Vanessa Paradis'n huulilla hehkuva sävy Mademoiselle aiheutti pienen ilmiön, ja kyseinen sävy oli välillä loppuunmyyty.
Kuva: Chanel
En ihmettele, että juuri tästä sävystä tuli suosittu - se on loistava, moneen käyttöön sopiva puna, tarpeeksi pehmeä arkikäyttöön päivänvalossa, mutta siinä on tarpeeksi ytyä myös iltaan. Punassa ei ole kimalletta, eikä se ole yhtään tahmea, vaan koostumus on silkinpehmeä, lähes huulivoidemainen. Omalle ihonvärilleni eivät tavalliset beiget nudepunat sovi ollenkaan, mutta oikein ohuena kerroksena Mademoiselle on mainio, ruusuinen nude. Rajauskynän kanssa taas huulista saa kunnolla punaiset. Ei siis ihme, että en ole koko vuonna kaivannut mitään muuta huulipunaa.
Kevään lähestyessä alkaa kuitenkin tehdä mieli jotain uutta ja raikasta, ja Chanel tarjoaakin jotain erityisen jännittävää. Rouge Coco saa pikkusisaren: kevyempi, kuultavampi ja kiiltävämpi Rouge Coco Sheer lanseerataan maalis-huhtikuun vaihteessa. Jo helmikuussa, juuri ystävänpäivän alla, valittuihin liikkeisiin tulee myyntiin - mutta vain muutamaksi päiväksi- yksi sävy, Boy, joka on herkkä, viileä ruusunpuna.
Kuva: Style.com
Juuri tällaista epähuulipunaa olen etsinyt pienen ikuisuuden. Epäilen, että helmikuun 10. päivä on turha leiriytyä kotimaisten tavaratalojen Chanel-tiskien läheisyyteen Boyn kaipuussa, mutta yrittänyttä ei laiteta - ja viimeistään huhtikuussa sävy on saatavilla täälläkin.
Ylellinen huulipuna on mainio arkipäivän sulostuttaja - eikä se keikuta pahasti budjettiakaan. Vaikka opiskelijan saldolla on turha edes haaveilla Chanel-laukusta, Chanel-huulipunan voi silti hankkia käsilaukkunsa aarteeksi.
Viime keväänä lanseerattu Rouge Coco ja erityisesti Vanessa Paradis'n huulilla hehkuva sävy Mademoiselle aiheutti pienen ilmiön, ja kyseinen sävy oli välillä loppuunmyyty.
Kuva: Chanel
En ihmettele, että juuri tästä sävystä tuli suosittu - se on loistava, moneen käyttöön sopiva puna, tarpeeksi pehmeä arkikäyttöön päivänvalossa, mutta siinä on tarpeeksi ytyä myös iltaan. Punassa ei ole kimalletta, eikä se ole yhtään tahmea, vaan koostumus on silkinpehmeä, lähes huulivoidemainen. Omalle ihonvärilleni eivät tavalliset beiget nudepunat sovi ollenkaan, mutta oikein ohuena kerroksena Mademoiselle on mainio, ruusuinen nude. Rajauskynän kanssa taas huulista saa kunnolla punaiset. Ei siis ihme, että en ole koko vuonna kaivannut mitään muuta huulipunaa.
Kevään lähestyessä alkaa kuitenkin tehdä mieli jotain uutta ja raikasta, ja Chanel tarjoaakin jotain erityisen jännittävää. Rouge Coco saa pikkusisaren: kevyempi, kuultavampi ja kiiltävämpi Rouge Coco Sheer lanseerataan maalis-huhtikuun vaihteessa. Jo helmikuussa, juuri ystävänpäivän alla, valittuihin liikkeisiin tulee myyntiin - mutta vain muutamaksi päiväksi- yksi sävy, Boy, joka on herkkä, viileä ruusunpuna.
Kuva: Style.com
Juuri tällaista epähuulipunaa olen etsinyt pienen ikuisuuden. Epäilen, että helmikuun 10. päivä on turha leiriytyä kotimaisten tavaratalojen Chanel-tiskien läheisyyteen Boyn kaipuussa, mutta yrittänyttä ei laiteta - ja viimeistään huhtikuussa sävy on saatavilla täälläkin.
Talvikuu
Julkaistu Lily-palstallani 2.2.2011
Muotilehtien maailmassa eletään jo täysillä kevättä ja haikaillaan tulevaa kesää, mutta kotioven takana kinokset palauttavat tiukasti todellisuuteen: näillä leveysasteilla helmikuu on vielä täyttä talvea. Lämpimiä vaatteita ja kenkiä tarvitaan vielä monta viikkoa, vaikka pikkuhiljaa lisääntyvä valo lupaileekin jo talven selän taittuneen.
Vaikka kevätsesonkiin heittäytyminen on vielä sulaa hulluutta, mieli kaipailee jo kevyempiä materiaaleja ja valoisampia värejä. Miten siis päivittäisin pukeutumistani, mutta pysyisin silti lämpinänä - tyylistä tinkimättä, mukavuudesta maksamatta?
Pikaisen inspiraationmetsästyksen ja vaatekaapin edessä vietetyn puolituntisen pohdinnan jälkeen toimintasuunnitelma on koossa: näillä nikseillä Alinea selviytyy helmikuusta!
1. Lämmintä iholle
Palelen herkästi, eikä se tosiasia muutu miksikään vaikka ulkoina pilkahtaisikin välillä jo aurinko. Talven pelastajat ovat silkki ja villa, yhdessä ja erikseen, eikä uskollisista apureista kannata vielä luopua. Ohuet silkkitrikoopaidat ja silkki-villasukkahousut sekä villa-silkki- tai puuvilla-silkkileggingsit sujahtavat vaivatta muiden vaatteiden alle, ja pitävät koko kehon mukavan lämpimänä. Varpaita lämmittävät silkkisekoitesukat, joiden päälle voi kerrostaa vielä ohuita merinovillasukkia ja tarvittaessa vielä paksut käsinneulotut villasukat. Parhaat löytyvät Voguelta, KS:lta ja omalta mummolta.
pssst. Salainen aseeni on Stockmannilta ostetut italialaiset mummovillahousut: silkki-villasekoitteiset lahkeelliset, korkeavyötäröiset alushousut. Ne ovat rumat kuin mikä, mutta pitävät hameen alla sukkahousujen päälle vedettynä takapuolen ja reidet lämpöisenä!
2. Mekot esiin, mars!
Ikioman empiirisen havaintoni mukaan sukkahousut ja mekko ovat lämpimämmät kuin farkut tai muut housut. Hulmuava helma tuntuu kuitenkin keväisemmältä, joten nyt on aika ottaa hevirotaatioon vaatevaraston mekot ja hameet. Ohuemmatkin materiaalit kelpaavat käyttöön lämpökerroksilla viritettynä.
Raitapaita kuuluu erottamattomasti kevääseen! Sydäntalvella en voisi kuvittellakaan pukeutuvani seiloriraitaan, mutta kevään koittaessa se sopii melkein asuun kuin asuun.
4. Kalpeata valoa
Kovin kirkkaat, kesäiset värit eivät nyt toimi talvenkelmeällä ihollani, joten ne saavat vielä odottaa vuoroaan. Sen sijaan haaleat, pehmeät akvarellisävyt ja puhdas valkoinen raikastavat olemusta.
5. Herkkää ja keveää
Pipoja, huiveja ja käsineitä tarvitaan vielä pitkään, mutta niidenkin kohdalla on tarpeen tehdä pieni päivitys. Karhea, paksu villa tuntuu jo liian talviselta, mutta lämpöä kaivattaisiin vielä. Ohut mutta runsaana ryöppyävä huivi lämmittää yhtä hyvin, ja muuttaa kokonaisuuden keväisemmäksi. Monta ohutta kerrosta lämmittää paremmin kuin yksi paksu, joten kerrostamalla vaikkapa paita, kevyt neule, jakku ja huivi, pärjäilen vetoisissakin luentosaleissa näyttämättä torimummolta.
Kuva: NAP
Muotilehtien maailmassa eletään jo täysillä kevättä ja haikaillaan tulevaa kesää, mutta kotioven takana kinokset palauttavat tiukasti todellisuuteen: näillä leveysasteilla helmikuu on vielä täyttä talvea. Lämpimiä vaatteita ja kenkiä tarvitaan vielä monta viikkoa, vaikka pikkuhiljaa lisääntyvä valo lupaileekin jo talven selän taittuneen.
Vaikka kevätsesonkiin heittäytyminen on vielä sulaa hulluutta, mieli kaipailee jo kevyempiä materiaaleja ja valoisampia värejä. Miten siis päivittäisin pukeutumistani, mutta pysyisin silti lämpinänä - tyylistä tinkimättä, mukavuudesta maksamatta?
Pikaisen inspiraationmetsästyksen ja vaatekaapin edessä vietetyn puolituntisen pohdinnan jälkeen toimintasuunnitelma on koossa: näillä nikseillä Alinea selviytyy helmikuusta!
1. Lämmintä iholle
Palelen herkästi, eikä se tosiasia muutu miksikään vaikka ulkoina pilkahtaisikin välillä jo aurinko. Talven pelastajat ovat silkki ja villa, yhdessä ja erikseen, eikä uskollisista apureista kannata vielä luopua. Ohuet silkkitrikoopaidat ja silkki-villasukkahousut sekä villa-silkki- tai puuvilla-silkkileggingsit sujahtavat vaivatta muiden vaatteiden alle, ja pitävät koko kehon mukavan lämpimänä. Varpaita lämmittävät silkkisekoitesukat, joiden päälle voi kerrostaa vielä ohuita merinovillasukkia ja tarvittaessa vielä paksut käsinneulotut villasukat. Parhaat löytyvät Voguelta, KS:lta ja omalta mummolta.
pssst. Salainen aseeni on Stockmannilta ostetut italialaiset mummovillahousut: silkki-villasekoitteiset lahkeelliset, korkeavyötäröiset alushousut. Ne ovat rumat kuin mikä, mutta pitävät hameen alla sukkahousujen päälle vedettynä takapuolen ja reidet lämpöisenä!
2. Mekot esiin, mars!
Ikioman empiirisen havaintoni mukaan sukkahousut ja mekko ovat lämpimämmät kuin farkut tai muut housut. Hulmuava helma tuntuu kuitenkin keväisemmältä, joten nyt on aika ottaa hevirotaatioon vaatevaraston mekot ja hameet. Ohuemmatkin materiaalit kelpaavat käyttöön lämpökerroksilla viritettynä.
Kuva: NAP
3. Raikasta raitaaRaitapaita kuuluu erottamattomasti kevääseen! Sydäntalvella en voisi kuvittellakaan pukeutuvani seiloriraitaan, mutta kevään koittaessa se sopii melkein asuun kuin asuun.
4. Kalpeata valoa
Kovin kirkkaat, kesäiset värit eivät nyt toimi talvenkelmeällä ihollani, joten ne saavat vielä odottaa vuoroaan. Sen sijaan haaleat, pehmeät akvarellisävyt ja puhdas valkoinen raikastavat olemusta.
Kuva: Image*After
Raskaat, talviset sävyt kuten luumu ja viininpunainen saavat nyt tehdä tilaa herkille kevätsävyille. Viime kesän suosikkini, valkoiset farkut, pääsevät nyt kaapista käyttöön. Kahvinruskeiden saappaiden kanssa syntyy kaunis kontrasti tummasta ja valkoisesta, ajattele vaikka pajunkissoja! Mustat ja tummasävyiset huivit joutavat myös säilöön, raikas turkoosi ja hento vaaleanpunainen sopivat kauniisti harmaaseen villakangastakkiini, ja tuovat kasvoille valoa kuin suloisin helmikuun aurinko.5. Herkkää ja keveää
Pipoja, huiveja ja käsineitä tarvitaan vielä pitkään, mutta niidenkin kohdalla on tarpeen tehdä pieni päivitys. Karhea, paksu villa tuntuu jo liian talviselta, mutta lämpöä kaivattaisiin vielä. Ohut mutta runsaana ryöppyävä huivi lämmittää yhtä hyvin, ja muuttaa kokonaisuuden keväisemmäksi. Monta ohutta kerrosta lämmittää paremmin kuin yksi paksu, joten kerrostamalla vaikkapa paita, kevyt neule, jakku ja huivi, pärjäilen vetoisissakin luentosaleissa näyttämättä torimummolta.
Kuva: NAPtiistai 26. huhtikuuta 2011
Kultakutri ja kolme karheata harjaa
Julkaistu Lily-palstallani 1.2.2011
Minulla on pitkät, paksut ja pyörteiset hiukset, ja lapset näyttävät perineen hiuslaatuni, kuopuksella on lisäksi helposti takkuuntuvat hiukset. Etsin pitkään hiusharjaa, jolla saisin kuontaloni asettumaan, ja kun törmäsin Ebban kautta Mason Pearson -harjoihin, olin halukas kokeilemaan. Ebba nimittäin mainosti harjaa suunnilleen näin: "et välttämättä halua edes kokeilla sitä, sillä kun olet kokeillut, et kelpuuta enää mitään muuta". Tietysti kiinnostuin, miten mikään harja voisi muka olla niin hyvä?
Minulla on pitkät, paksut ja pyörteiset hiukset, ja lapset näyttävät perineen hiuslaatuni, kuopuksella on lisäksi helposti takkuuntuvat hiukset. Etsin pitkään hiusharjaa, jolla saisin kuontaloni asettumaan, ja kun törmäsin Ebban kautta Mason Pearson -harjoihin, olin halukas kokeilemaan. Ebba nimittäin mainosti harjaa suunnilleen näin: "et välttämättä halua edes kokeilla sitä, sillä kun olet kokeillut, et kelpuuta enää mitään muuta". Tietysti kiinnostuin, miten mikään harja voisi muka olla niin hyvä?
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Kävelisin hiljaa lähteelle
Kaunis kaadin pöydällä muistuttaa vedenjuomisen tärkeydestä, ja houkuttaa täyttämään lasin. Puhallettu kaadin vetää 1,3 l eikä ole täytenäkään liian painava, vaan siitä on hurjan hyvä pitää kiinni ja kaataa. Kevättalven auringonsäteet leikittelevät lasissa olevilla kuplilla lumoavasti.
Kaadin on Ikeasta. Ja vesi hanasta - voi onnea, miten hyvää se on!
Julkaistu Lily-palstallani 29.1.2011
Arkipäivän joutsen
Julkaistu Lily-palstallani 27.1.2011
Baletti on yhtäkkiä cool.
Minä olen rakastanut balettia koko elämäni. Aloitin tunnit 24 vuotta sitten, ja vaikka välissä on ollutkin taukoja, tanssin yhä. Tähän asti baletti on ollut hikarien harrastus, jossa ei ole ollut mitään katu-uskottavaa. Nyt muoti- ja elokuvapiirit kohisevat Black Swanista jonka puvustus on Rodarten suunnittelijakaksikon käsialaa. Kevään mallistoissa, Chloèlla etunenässä, mutta useammallakin muotitalolla on nähtävissä enemmän tai vähemmän suoria lainauksia balettiasuista. Aavistelenpa kevään mittaan tungosta aikuisten alkeistunneille!
Minusta kauneinta pukeutumista on ollut juuri tanssijamainen tiukan ja löysän, kauniin ja ruman, korean ja vaatimattoman yhdistely siihen sattumanvaraiselta vaikuttavaan tapaan, miten esitykseen valmistautuva primaballerina kiskaisee tutun alle verryttelyhousut ja kärkitossujen päälle rikkinäiset säärystimet.
Tänäänkin päiväni kruunasi balettitunti. En tiedä mitään niin upeaa kuin sen tunteen, kun yhtäkkiä tajuaa osaavansa liikesarjan, ja pienen hetken tuntee liitävänsä ilmassa. En aio tänäkään keväänä koota asujani suoraan treenikassista, mutta balettisalien tunnelmaa ujutan mielelläni arkipukeutumiseenkin, siivittämään ihan tavallista päivää.
Minä olen rakastanut balettia koko elämäni. Aloitin tunnit 24 vuotta sitten, ja vaikka välissä on ollutkin taukoja, tanssin yhä. Tähän asti baletti on ollut hikarien harrastus, jossa ei ole ollut mitään katu-uskottavaa. Nyt muoti- ja elokuvapiirit kohisevat Black Swanista jonka puvustus on Rodarten suunnittelijakaksikon käsialaa. Kevään mallistoissa, Chloèlla etunenässä, mutta useammallakin muotitalolla on nähtävissä enemmän tai vähemmän suoria lainauksia balettiasuista. Aavistelenpa kevään mittaan tungosta aikuisten alkeistunneille!
Chloé Spring 2011 RTW / Style.com
Baletti on kiehtovan kaksijakoista: keveyden ja helppouden illuusio saa unohtamaan liikkeisiin vaadittavan raa'an voiman ja kovan työn. Esiintymisasuissa ei koristeluja säästellä, kun taas harjoitusvaatteiksi kelpaavat nuhjaantuneimmat ja haalistuneimmat trikoonriekaleet, jotka hädin tuskin pysyvät kasassa. Kärkitossujen hohtava satiinipinta kätkee varpaiden kovettumat ja hiertymät. Ammattilaisen käytössä tohjoksi pehmentynyt tossupari saattaa lentää roskiin jo yhden esityksen jälkeen. Kaltaiseni harrastaja taas tanssii samoilla tossuilla koko kauden, kunnes niissä on tuskin ehjää kohtaa jäljellä.Minusta kauneinta pukeutumista on ollut juuri tanssijamainen tiukan ja löysän, kauniin ja ruman, korean ja vaatimattoman yhdistely siihen sattumanvaraiselta vaikuttavaan tapaan, miten esitykseen valmistautuva primaballerina kiskaisee tutun alle verryttelyhousut ja kärkitossujen päälle rikkinäiset säärystimet.
Tänäänkin päiväni kruunasi balettitunti. En tiedä mitään niin upeaa kuin sen tunteen, kun yhtäkkiä tajuaa osaavansa liikesarjan, ja pienen hetken tuntee liitävänsä ilmassa. En aio tänäkään keväänä koota asujani suoraan treenikassista, mutta balettisalien tunnelmaa ujutan mielelläni arkipukeutumiseenkin, siivittämään ihan tavallista päivää.
My life, she wrote
Julkaistu Lily-palstallani 24.1.2011
Sex and the City sai ensiesityksensä kesällä 1998 ja alkoi pyöriä Suomessa vuotta myöhemmin. Maailma oli niin kovin erilainen kuin se on nyt, että tuntuu käsittämättömältä miten suuri muutos on tapahtunut vajaassa viidessätoista vuodessa. Tietokone ei ollut mitenkään itsestäänselvä hyödyke, ja vain harvoilla oli netti kotona. Nuoren naisen mahdollisuudet saada ajatuksensa julki rajoittuvat lähinnä vessanseinäkirjoitteluun. Mielen myllerryksiä ja suuria haaveita oli vaikea jakaa lähipiiriä laajemmalle. Tuntui mahdottomalta valloitaa maailomasta oma paikka, omin ehdoin.
Ja silloin tapasimme Carrien, kaikkien kaupunkilaistyttöjen sielunsiskon. Kaikista maailman ammateista Carrie työskenteli juuri kirjoittajana. Kymmenissä jaksoissa olemme nähneet hänet kumartuneena läppärinssä ääreen, kirjoittamassa omasta elämästään, jakamassa lukijoilleen sitä, mikä on tärkeätä juuri hänelle, juuri sillä hetkellä.
En ihmettele, että naiset ovat ottaneet blogimaailman omakseen. Jos SATC:n ensimmäinen jakso kuvattaisiin nyt, Carrie olisi itsestäänselvästi bloggaaja.
Nörteille kiitos siitä, että itse kukin voi olla oman elämänsä Carrie Bradshaw!
Sex and the City sai ensiesityksensä kesällä 1998 ja alkoi pyöriä Suomessa vuotta myöhemmin. Maailma oli niin kovin erilainen kuin se on nyt, että tuntuu käsittämättömältä miten suuri muutos on tapahtunut vajaassa viidessätoista vuodessa. Tietokone ei ollut mitenkään itsestäänselvä hyödyke, ja vain harvoilla oli netti kotona. Nuoren naisen mahdollisuudet saada ajatuksensa julki rajoittuvat lähinnä vessanseinäkirjoitteluun. Mielen myllerryksiä ja suuria haaveita oli vaikea jakaa lähipiiriä laajemmalle. Tuntui mahdottomalta valloitaa maailomasta oma paikka, omin ehdoin.
Ja silloin tapasimme Carrien, kaikkien kaupunkilaistyttöjen sielunsiskon. Kaikista maailman ammateista Carrie työskenteli juuri kirjoittajana. Kymmenissä jaksoissa olemme nähneet hänet kumartuneena läppärinssä ääreen, kirjoittamassa omasta elämästään, jakamassa lukijoilleen sitä, mikä on tärkeätä juuri hänelle, juuri sillä hetkellä.
En ihmettele, että naiset ovat ottaneet blogimaailman omakseen. Jos SATC:n ensimmäinen jakso kuvattaisiin nyt, Carrie olisi itsestäänselvästi bloggaaja.
Nörteille kiitos siitä, että itse kukin voi olla oman elämänsä Carrie Bradshaw!
Vähissä varoissa
Julkaistu Lily-palstallani 23.1.2011
Asumme vanhassa kerrostaloasunnossa, jossa on keittiön takana pikkuinen palvelijanhuone. Se on nyt makuuhuoneenamme, ja viihdyn siellä paremmin kuin missään muualla asunnossamme. Suuren sängyn lisäksi huoneessa ei ole kuin siro matala kaappi liinavaatteita varten ja lampaantalja kynnyksellä. Kaapin päällä asustaa lamppu, ikkunalaudalla muutama viherkasvi, ikkunassa paperitähti. Ei muuta.
Loikoilin silittelemässä kuopusta uneen, ja ajattelin huoneen vuosikymmenien takaisia asukkaita. Kotiapulaisella on ollut täällä kapea sänky, lipasto ja tuoli, ehkä pöytä. Matkalaukku sängyn alla. Yhden ihmisen omaisuus on mahtunut tähän, kahdeksaan neliöön. (Asuntoomme kuuluva kellarivarasto on suunnilleen saman kokoinen!)
Muistin yhtäkkiä kodin, jossa asuin kymmenen vuotta sitten. Opiskelin vieraassa kaupungissa, ja jaoin huoneen toisen tytön kanssa. Kaksi sänkyä, kaksi pöytää, kaksi komeroa, kaksi tuolia. Sohva, peili ja matto. Television saimme myöhemmin. Kaappiin mahtui muutama vaatekerta, eikä aamuisin puuttunut koskaan päällepantavaa. Kirjoituspöydän ylälaatikosta löytyi opiskelupaperit, alalaatikosta muut. Meillä oli enemmän kuin tarpeeksi, sillä kun sängyt veti vieretysten, elokuvaa mahtui katsomaan koko asuntolan väki. Viikonlopuiksi matkustin pyykit kassissa kotikaupunkiin, kyyhötin peiton alla sadan sotkuisen neliön keskellä ja toivoin pääseväni sinne, missä olin enemmän kotonani.
Vuosien mittaan, lukuisissa muutoissa sotkuiset neliöt ovat siistiytyneet, ja tavara karsiutunut. Yhä haaveilen kodista, jossa kaikelle on käyttötarkoitus ja paikka. Yhä haaveilen, että omaisuuteni mahtuisi matkalaukkuun. Sängylle mahtuvat jo kaikki rakkaani.
Asumme vanhassa kerrostaloasunnossa, jossa on keittiön takana pikkuinen palvelijanhuone. Se on nyt makuuhuoneenamme, ja viihdyn siellä paremmin kuin missään muualla asunnossamme. Suuren sängyn lisäksi huoneessa ei ole kuin siro matala kaappi liinavaatteita varten ja lampaantalja kynnyksellä. Kaapin päällä asustaa lamppu, ikkunalaudalla muutama viherkasvi, ikkunassa paperitähti. Ei muuta.
Loikoilin silittelemässä kuopusta uneen, ja ajattelin huoneen vuosikymmenien takaisia asukkaita. Kotiapulaisella on ollut täällä kapea sänky, lipasto ja tuoli, ehkä pöytä. Matkalaukku sängyn alla. Yhden ihmisen omaisuus on mahtunut tähän, kahdeksaan neliöön. (Asuntoomme kuuluva kellarivarasto on suunnilleen saman kokoinen!)
Muistin yhtäkkiä kodin, jossa asuin kymmenen vuotta sitten. Opiskelin vieraassa kaupungissa, ja jaoin huoneen toisen tytön kanssa. Kaksi sänkyä, kaksi pöytää, kaksi komeroa, kaksi tuolia. Sohva, peili ja matto. Television saimme myöhemmin. Kaappiin mahtui muutama vaatekerta, eikä aamuisin puuttunut koskaan päällepantavaa. Kirjoituspöydän ylälaatikosta löytyi opiskelupaperit, alalaatikosta muut. Meillä oli enemmän kuin tarpeeksi, sillä kun sängyt veti vieretysten, elokuvaa mahtui katsomaan koko asuntolan väki. Viikonlopuiksi matkustin pyykit kassissa kotikaupunkiin, kyyhötin peiton alla sadan sotkuisen neliön keskellä ja toivoin pääseväni sinne, missä olin enemmän kotonani.
Vuosien mittaan, lukuisissa muutoissa sotkuiset neliöt ovat siistiytyneet, ja tavara karsiutunut. Yhä haaveilen kodista, jossa kaikelle on käyttötarkoitus ja paikka. Yhä haaveilen, että omaisuuteni mahtuisi matkalaukkuun. Sängylle mahtuvat jo kaikki rakkaani.
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Omille pihoille pyöriin siitä!
Seikkailin aikani Lilyn puolella, mutta en oikein tunne oloani kotoisaksi siellä. Siirtelen Lily-palstallani julkaisemani tekstit tänne pikkuhiljaa.
Parasta maailmassa
Julkaistu Lily-palstallani 23.1.2011
Mikään vaate, voide tai laite ei saa aikaan samaa hehkua ja hyvää oloa kuin maailman vanhin kauneuskikka. Se on saatavilla kaikkialla maailmassa, se ei maksa mitään ja toimii aina. Sen avulla iho siliää, ryhti oikenee, olemus säteilee. Siis millä?
Hyvä uni on korvaamaton terveyden, hyvän olon ja kauneuden lähde. Toisille se on itsestäänselvyys. Jotkut lyövät sitä tahallaan laimin, satunnaisesti tai jatkuvasti. Ilman ei pärjää kukaan.
Ja joillekin, minulle, se on harvinainen aarre. Tavoittelen sitä joka ilta, mutta usein se katoaa ulottuviltani. Vuoteeseen käymistä valmistellessani lepyttelen sitä rituaalein, joiden ainoa tarkoitus on varmistaa, että kun poskeni kohtaa tyynyn viileän, sileän pinnan, olen valmis vaipumaan uneen. Että kehoni olisi rento ja rauhoittunut. Että ajatukseni olisivat laantuneet. Että saisin vihdoin osakseni tuon ihmeellisen lahjan: syvän, levollisen unen.
Olen ollut uneton niin kauan kuin muistan. Jo lapsena makasin pimeässä ja ihmettelin olenko ainoa maailmassa, joka vielä valvoo. On öitä jolloin yhä mietin samaa.
Unettomuus ei ole sama asia kuin vähäunisuus. Uneton ei saa lisää tunteja vuorokauteensa, vaan päinvastoin hukkaa niitä. Pienten lasten äitinä todella tarvitsisin lepoa ja hyvän unen tuomaa energiaa. Minua eivät valvota lapset, vaan oma levoton kehoni ja mieleni. Väsymyskään ei aina takaa suloista uneen vaipumista, vaan uni karkaa.
Lauantaiyönä on lohdullista katsella ikkunasta sykkivää kaupunkia, ja tietää, että hereillä on muitakin. On herkullista huomata hienoinen vastentahtoisuus: tuonne en tahtoisi nyt lähteä, mieluummin käperryn kodin rauhaan. On ihanaa tuntea päivän puuhien paino jäsenissä, iltarutiinien tuoma raukeus ja puhtaiden lakanoiden rauhoittava kosketus. Ehkä juuri tänä yönä saan nauttia siitä, mikä minulle on parasta maailmassa.
Mikään vaate, voide tai laite ei saa aikaan samaa hehkua ja hyvää oloa kuin maailman vanhin kauneuskikka. Se on saatavilla kaikkialla maailmassa, se ei maksa mitään ja toimii aina. Sen avulla iho siliää, ryhti oikenee, olemus säteilee. Siis millä?
Hyvä uni on korvaamaton terveyden, hyvän olon ja kauneuden lähde. Toisille se on itsestäänselvyys. Jotkut lyövät sitä tahallaan laimin, satunnaisesti tai jatkuvasti. Ilman ei pärjää kukaan.
Ja joillekin, minulle, se on harvinainen aarre. Tavoittelen sitä joka ilta, mutta usein se katoaa ulottuviltani. Vuoteeseen käymistä valmistellessani lepyttelen sitä rituaalein, joiden ainoa tarkoitus on varmistaa, että kun poskeni kohtaa tyynyn viileän, sileän pinnan, olen valmis vaipumaan uneen. Että kehoni olisi rento ja rauhoittunut. Että ajatukseni olisivat laantuneet. Että saisin vihdoin osakseni tuon ihmeellisen lahjan: syvän, levollisen unen.
Olen ollut uneton niin kauan kuin muistan. Jo lapsena makasin pimeässä ja ihmettelin olenko ainoa maailmassa, joka vielä valvoo. On öitä jolloin yhä mietin samaa.
Unettomuus ei ole sama asia kuin vähäunisuus. Uneton ei saa lisää tunteja vuorokauteensa, vaan päinvastoin hukkaa niitä. Pienten lasten äitinä todella tarvitsisin lepoa ja hyvän unen tuomaa energiaa. Minua eivät valvota lapset, vaan oma levoton kehoni ja mieleni. Väsymyskään ei aina takaa suloista uneen vaipumista, vaan uni karkaa.
Lauantaiyönä on lohdullista katsella ikkunasta sykkivää kaupunkia, ja tietää, että hereillä on muitakin. On herkullista huomata hienoinen vastentahtoisuus: tuonne en tahtoisi nyt lähteä, mieluummin käperryn kodin rauhaan. On ihanaa tuntea päivän puuhien paino jäsenissä, iltarutiinien tuoma raukeus ja puhtaiden lakanoiden rauhoittava kosketus. Ehkä juuri tänä yönä saan nauttia siitä, mikä minulle on parasta maailmassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)